On pitänyt päivittää tätä blogia keskiviikosta asti, mutta ei muka oo ollu tarpeeksi aikaa.
Alkuviikko sujui mukavissa merkeissä, mutta keskiviikkona sitten alkoi tapahtua. Olin luvannut tehdä pitkän päivän ; eli vahtia lapsia illalla oman työajan jälkeen ja siitä sitten saan extra palkkaa. Olin hakemassa nuorempaa koulusta 12.30 kun vanhemman koululta soitettiin, että tyttö on kuumeessa ja se pitää hakea pois. Päivän suunnitelma meni siinä kohtaa sitten uusiksi. Yritin keksiä keinoa millä saan vanhemman koulusta pois ja nuoremman kirjakerhoon, mutta totesin, että se vaan ei onnistu. Nuorempihan siitä sitten veti herneen nenään ja millään ymmärtänyt, että sisko on niin kipeä, että meidän on pakko mennä kotiin. Haettiin sitten vanhempi ja istuttiin autossa koulun parkkipaikalla. Yhtäkkiä vanhempi rupeaa oksentamaan autoon ja nenästä vuotaa verta. Sain raukkaparan autosta pihalle ja koulunterkka tulee apuun. Tilannetta ei yhtään auta, että nuorempi huutaa kuinka toinen oksentaa autoon ja kuinka se oli rumasti tehty. Yritän sitten tavoittaa vanhempia. Äiti ei vastaa ja isä on töissä NYCssä, joten se ei sieltä käsin paljon voi autella. Sain vietyä lapset kotiin, laitoin telkkarin päälle ja mukulat rauhottu. Yritin muistella ohjeita lääkkeiden antamisesta ja kiirettä piti kyllä koko päivän. Äiti oli onneksi alkuillasta mun kanssa kotona, joten ei ihan yksin tarvinnu koko päivää olla. Työtunteja kertyi keskiviikona mukavat 12.
Torstaina tyttö jäi kotiin ja poikakin oli vähän "kipee" mut ei niin paljoo etteikö olis voinu kouluun mennä. Mutta sehän oli sitten sitäkin kiukkusempi. Joka asiasta mulle huusi ja itkua väänsi eikä totellut mitään. Kaiken sai sanoa sataan kertaan. Illalla huokasin helpotuksesta kun työt oli ohi ja pääsin nukkumaan.
Vielä perjantainakin tyttö oli päivän kotona, tosin jo paljon paremmassa kunnossa. Vein pojan kouluun normaalisti, mutta baseball tunti passattiin kun oli sen verran nuhanen ja yskänen poika. Se sitten tarkoitti sitä, että olin monen monta tuntia lasten kanssa kotona. Ja kyllä kuulkaa au pairin hermoja koeteltiin. Tyypit kun riiteli keskenään ihan joka asiasta, nuorempi jatko torstain linjalla eikä totellu mua ollenkaan, huusi ja itki joka asiasta, yritti salaa tehdä pahojaan yms yms. Perjantai on muutenkin yksi viikon pisimmistä päivistä ja nyt vielä kun molemmat oli kotona niin oli välillä vähän epätoivonen fiilis.
Lauantai aamuna saikin nukkua jopa 8 kun työt alko vasta 8.30. Mentiin lasten kanssa sisäleikkipaikkaan. Kyllä huomas, että molemmat oli vielä vähän kipeitä kun eivät niin jaksanu leikkiä. Ja viikon teema jatkui myös lauantaina : huutamista, riitelyä, kiukuttelua, ei totella yms. Ja nyt täytyy sanoa, että olin onnellinen kun päivä oli ohi ja pääsin vihdoin viimein viikonlopun viettoon.
Suuntasin töiden jälkeen reenaamaan ja sieltä sitten kotiin vaatteiden vaihtoon. J ja L tuli tähän meille ja tästä sitten mentiin tohon naapuri au pairille viettämään ystävänpäivää. 10 ihmistä, joista 9 aupaireja, oli mukana kemuissa. Syötiin päivälliseksi pitsaa ja jälkkäriksi oli cupcakeja ja tiramisua. Oltiin myös jokainen ostettu pienen pieni lahja ja vaihdettiin lahjat sitten illan päätteeksi. Oli kyllä mukava ilta. Jossain kohti meinas tosin ärsyttää, kun kaikki muut paitsi minä, L ja yks poika puhuvat saksaa. Suurin osa niistä kuitenkin puhuu meidän seurassa aina englantia, mikä on tosi hyvä juttu. Siellä kuitenkin oli 2 saksalaista tyttöä joita en ollut ennen nähnyt. He puhu saksaa ihan koko aika, pari tyttöä niille sano, että puhukaa englantia niin kaikki ymmärtää. Toinen niistä oli siihen todennut saksaksi "ei mua kiinnosta noille edes puhua, joten puhun saksaa" Sitä ne sitten jatko koko illan, eipä kovin hyvää ensivaikutelmaa itestään tytöt antanu. Ja paras osa tossa oli se, että tää toinen tyttö ei tiennyt J:n olevan itävallasta ja se sano pari asiaa meistä saksaksi ja J ne ymmärsi ja kerto meille sitten jälkikäteen. Lopuksi suunnattiin J:n ja L:n kanssa leffaan kattomaan he's not that into you. Leffa oli ihan ok. Alku oli vähän liian hankala seurata (äiti tietää mitä tarkotan). :D Mutta loppua kohden parani.
Nyt sitten sunnuntai päivän viettoa. Jossain kohti ajaa hurautan J:n luokse ja lähetään varmaan ajelemaan johki ja vähän kattelee paikkoja.
Ens viikko on lapsilla lomaa koulusta ja mä saan pitää maanantain vapaana ! JESS !! :))
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti