Maanantaina päätin vapaapäivän kunniaksi lähteä White Plainsiin ostoksille. Hyppäsin junaan ja puolessa tunnissa hurautin White Plainsiin. Harmiksi kaikki kaverit joutu oleen töissä ja sain tyytyä olemaan yksinäni. Mikä kyllä on välillä ihan jees. :)
Kiertelin ostarilla muutaman tunnin, luulisin? Ja sen jälkeen nautin aurinkoisesta ilmasta kävelemällä ulkona ostarin läheisyydessä. Mukaan matkalta tarttui paita ja housut. Mutta kenkiä ja takkia ei vaan löydy, ei sitten millään ! Voitteko uskoa, asun näinkin suuressa maassa enkä löydä kenkiä enkä takkia.
Palattuani takasin kotiin, vietin hetken aikaa koneella kavereille kirjotellen ja sen jälkeen yks au pair tuli käymään tässä meillä, kun ei jaksanut kotonaan hengata yksin. Hetken höpöttelyn jälkeen kello kuitenkin näytti sen verran paljon, että oli meikäläisen aika suunnata kuntosalin puolelle. Kunnon reeni ja siihen päälle Sauna, eipä vois paremmin päivää päättää ! =)
Työt sitten jatkui tiistaina. Meillä oli playdate yhden toisen au pairin luona. Oikein kivaa, koska on kaks ihmistä vahtimassa lapsia ja lapset leikkii hienosti keskenään, joten au pairit selviää vähän helpommalla. Ilma kiukkuilua ei kyllä selvitty tiistaista. Nuorempi kiukkuaa joka asiasta. Ehtihän se tiistai päivän aikana ottaa 3 time outia..
Keskiviikko aamu alkoi ihan kivasti, mutta jatkui sitten ei niin kivasti. Nuorempi jatko kiukku linjalla. Kohteena olen eniten minä ja sen jälkeen sisko+äiti.
Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että tänä aamuna mun hermot oli niin tiukalla pienen miehen kanssa. Nyt yritän kerätä voimia, että selviän loppu päivästä. En niin kovin innoissani loppu päivää odota. Katsotaan kuinka käy. Voi olla, että tän lasten lomaviikon jälkeen au pair on loman tarpeessa !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Yritä jaksaa, kyllä se pikkunen siitä rauhottuu. Eräs nimeltä mainitsematon neiti oli itsekin varsinainen kiukuttelija tuossa iässä :D
Mä en tota allekirjotusta osaa laittaa, mutta tiedät kyllä kuka tän kirjotti :)
Lähetä kommentti