maanantai 9. helmikuuta 2009

I Like It

Taas yksi viikko takanapäin.

Viime viikon maanantaina ei onneksi ollu lumipäivää ja koulut oli sitten ihan normaalisti, JES ! Mutta jotenkin mulla oli heti alkuviikosta tosi kummallinen olo. Keskiviikkona se vaan paheni. Väsytti koko ajan, aamusta iltaan, ei huvittanu tehä mitään ja lapsetkin otti hermoon normaalia enemmän. Pääasiassa kaikki suju ihan hyvin ilman mitään ongelmia, mutta jostain syystä oma fiilis ei ollu kuitenkaan niin hyvä. Koko viikon olin pääasiassa kotona. Tiistaina pakotin itteni lähtemään O'malleysiin, mutta ei siellä niin kovin paljon porukkaa edes ollu.

Perjantaina sitten huokasin helpotuksesta kun viikonloppu alkoi. Lauantaina olin aamun töissä ja mentiin lasten kanssa sisäleikkipaikkaan. Se on kyllä huippu ja lapset tykkää olla siä kovasti. Sitten kiireellä kotiin ja 15min aikaa vaihtaa vaatteet, laittaa vähän tukkaa ja meikata. Eipä siinä ajassa kovin ihmeellistä jälkee tullut, mutta ehdin kuitenkin. Sitten suunnattiin perheen kanssa kohti Cityä. Alunperin mun oli tarkotus ajaa toisella autolla MANHATTANILLE, mutta luojan kiitos Bettina otti junan ja mä mahduin perheen autoon. En tiä olisinko selvinny hengissä, ihmiset täällä sen verran hulluja ajajia.

Kun saavuttiin Manhattanille oli suuntana Broadway. Mentiin siis katsomaan The Lion King. Ja voi että olin kyllä innoissani. Ja kannatti ollakin nimittäin kyllä se oli tosi tosi hyvä ! :) Meillä oli vielä super hyvät paikat, joten kelpas kattella. Esityksen jälkeen menin perheen kanssa päivälliselle ja sitten jäin omien kavereiden kanssa Cityyn. Lähinnä palloiltiin vaan Times Squaren alueella, Rockefeller Centerillä ja Empire State Buildingin läheisyydessä. Kierreltiin kaupoissa, istuttiin kahvilla ja hengailtiin. Oli kyllä ihan kivaa kun seura oli hyvä. Meitä oli minä, J ja L (2 tyttöä tältä alueelta, jotka tuli samana päivänä) ja sitten 2 poikaa jotka oli meidän kans samalla luokalla au pair koulussa. Kiva oli näitä poikiakin nähdä pitkästä aikaa. 00.06 junalla sitten suunnattiin kotiin ja olipa kyllä taas ihana päästä nukkumaan.

Sunnuntaina nukuin pitkään, aina 11 asti. Melki heti siinä heräämisen jälkeen puhelin Lauran kanssa puhelimessa ja sain ittenikin liikkeelle. Puhelu porukoille ja sen jälkeen suuntasin J:n kanssa ostarille, vaihteeks. :D Myöhemmin treffattiin L ja mentiin sitten yhdessä päivälliselle. Illan päätteksi tultiin mun kotiin kattomaan leffaa ja myös yks poika aupair tästä läheltä tuli mukaan.

Uusi viikko alkoi pienemmän host-lapsen "sairastelulla". Hoidin vanhemman kouluun ja tulin takasin kotiin nuoremman kanssa. Noin tunnin jälkeen poika kuitenki jo hyppi ja pomppi ja vein sen sitten kouluun. Sen jälkeen mein kuntosalille ja liityin jäseneksi, vihdoinkin.

Nyt on hyvä fiilis kaikinpuolin. Ihana huomata mm. näitä asioita :
Asun ihmisten kanssa joista tykkään, talossa joka tuntuu kodilta. Ajan autolla mihin haluan, ilman että täytyy koko aika miettiä miten sinne mennään. Tunnen ihmisiä, joita voin jo kutsua ystäviksi. Vaikka joskus pinna kiristää lasten kanssa, silti kun näen ne mua hymyilyttää. Ihania otuksia. Aurinko paistaa lähes jokapäivä ja nyt on jo kevättä ilmassa. Tykkään olla täällä !

Mukavaa viikkoa kaikille !

PS. Lapset innostu laskettelusta ja aikovat ottaa lisää tunteja. Ja haluavat reenata myös kotona, joten saan ne vihdoinkin ulos mun kanssa nauttimaan ihanasta säästä. Vielä on pieni mahdollisuus päästä laskettelemaan Spring Breakilla ! :P JESSS !

Ei kommentteja: