life is confusing.

Nyt on sitten koulutunnit tältä vuodelta suoritettu. Enää pitää lähettää todistus au pair toimistolle ja sitten se on siinä!

Torstaina oli Kiitospäivä ja saatiin host äidin sisko miehensä ja poikansa kanssa sekä host äidin äiti kylään. Päivä suju suht lepposissa merkeissä kotona hengaillen. Mä olin "töissä" mikä oli sinänsä vähän outoo.. Mua ärsyttää tollaset työpäivät missä aikuisia on enemmän ku paljon paikalla ja en oikein tiedä mikä mun rooli on. No hyvin siitä selvittiin. Ruoka oli oikein hyvää ja oli mukavaa jutella kaikkien kanssa. :)

Mun kohokohta Kiitospäivän vietossa oli kuitenkin "Black Friday". Vuoden vilkkain ostospäivä. Aamulla heräsin 4.10 ja lähdin kohti ostaria. Pari kauppaa oli auennut jo neljältä mut me kuitenkin tähdättiin sinne viideksi. HULLUA! mutta pirun hauskaa oli olla shoppailemassa siihen aikaan aamusta. Ja hyviä alennuksia saatiin. Yhteensä shoppailua kerty perjantaina varmaankin 10 tuntia. Huh Huh. Illan päätteeksi käytiin vielä katsomassa naapurikylän, Ridgefieldin jouluvalojen sytytystä. Jep, niin se menee, Kiitospäivä tuli ja meni ja nyt alkaa jouluhässäkkä. Valot, kuuset, koristeet ja joululaulut valtaa kaikki paikat. :)

Täytyy kyllä myöntää, että ekaa kertaa moneen vuoteen en oo kovin ilonen, että joulu on tulossa. Siihen löytyy pari isompaa syytä. Toinen on se, että en saa viettää joulua, omaa lempi juhlaa, oman perheen kanssa. Ja toinen sitten se, että tiedän kun joulu lähestyy, myös mun vuosi Jenkeissä alkaa olla lopuillaan.

Ja tää vuoden loppuminen tuottaa tällä hetkellä ihan mieletöntä stressiä, ahdistusta ja panikointia. Ollaan tästä mun täällä olevien kavereiden kanssa paljon puhuttu. Mulla menee jo tässä kohtaa yöunet kun mietin näitä asioita liikaa. Saa nähdä millaset silmänaluset on tammikuussa. :D Noh jokatapauksessa, en osannut odottaa, että tää on näin vaikeeta ja ahdistavaa. Melkein jopa pahempi tilanne kun Suomesta tänne lähdettäessä. Niitä asioita mitkä tässä kotiin menossa ahdistaa on toooosi monta. Ja on vaan niin haikeeta lähtee täältä. Toki odotan innolla, että näen mun perheen ja kaverit pitkän ajan jälkeen, mutta se myös tuo paineita. Voiko kaikki olla ihan kun aina ennenkin? Jos ihmiset suomessa ei oo muuttunu niin oon varma, että mä oon jollain tapaa muuttunu. Tietysti toivon, että parempaan, mutta mistä sitä koskaan tietää. Ja kuinka sopeudun takasin Suomeen? Asiaa ei ainakaan helpota, että ei oo tällä hetkellä asuntoa siellä, eikä töitä ja tavarat odottaa varastossa. Eli ei kovin hehkee alku ainakaan oo tiedossa. Ja kaikin puolin oonko valmis menemään takasin vai oliskohan pitäny kuitenkin jäädä pidemmäks aikaa..? Oon kyllä aika varma, että au pair hommaa en enää pidempää kestäis, mut entäpä jotain muuta.. Ehkä joku päivä.

Ajatukset on siis kovin sekasin ja ei oikein aina tiedä miten päin olis. Toivon, että kaikki menee Suomessa hyvin ja elämä alkaa siellä sujua. Varmaan se niin on ja turhaan taas stressaan. Mutta kun ei osaa olla stressaamattakaan. Ja toivon mukaan ne läheisetkin hyväksyy mut takasin sellasena kun oon, samanlaisena tai erilaisena.

Nyt sitten viimeisistä hetkistä nauttien. Se on kuulkaa 7 viikkoa töitä jäljellä, sen jälkeen pienen loman kautta takaisin kylmään pohjolaan. :D