Pikkasen on laiska tää päivitystahti.
Palataan nyt kuitenkin takasin elokuun ensimmäiseen viikonloppuun. Sillonhan ystäväni Laura täytti 21 v ja on taas laillisesti täysi-ikäinen. Sitähän oli sitten pakko lähteä vähän juhlistamaan.
Lauran hostit oli ottanu sille (meille) hotelli huoneen Manhattanilta. Joten lauantaina lähdettiin L:n kanssa kohti Manhattania ja tavattiin Laura sitten Grand Centralilla. Päätettiin mennä metrolla hotelliin kun se sijaitsi lähellä Chinatownia, joten käveltävää olis tullu jonkin verran. Oltiin alhaalla oottamassa metroa ja kun se vihdoin tuli niin L meni ensimmäisenä sisään. Metro oli kuitenkin ihan täynnä ja ihmiset sisällä ei juurikaan väistäny niin ei päästy tunkemaan kunnolla sisälle ja ovet meni kiinni. :D Se oli suoraan jostain elokuvasta ! L oli metron sisällä ovien takana ja mä ja Laura ulkopuolella. Oli niin hyvä ilme L:llä kun se vaan tuijotti ihan kauhistuneena ja metro poistui asemalta. Ajattelin soittaa ja sanoo missä pitää jäädä mut eihän siellä mitään kuuluvuuksia oo. Ooteltiin sit seuraavaa metroo ja mentiin sillä Chinatowniin. Siellä sit soitin L:lle ja se ei ollu muistanut missä piti jäädä pois niin se oli jääny yhtä liian aikasin ja joutu sitten kävellä korkeissa koroissa hotellille. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Huvittava tapaus jälkeenpäin. :D
Käytiin syömässä kiinalaista ruokaa, ostettiin jätskiä mistä tehtiin "kakku" ja selviydyttiin illasta mm. Finlandian voimalla. ;) Myös eräs ruotsalainen male au pair M tuli käymään ( me tultiin jenkkeihin samaan aikaan ja tutustuttiin jo ap koulussa). Illan päätteeksi suunnattiin yhdelle clubille tanssimaan. Hauskaa oli !
Sunnuntaina L lähti aamusta kohti Atlantic Cityä host perheensä kanssa lomalle ja me jäätiin päiväks Cityyn. Ei me oikein muuta tehty kun iin(jostain kumman syystä..) ja käveltiin hullun pitkä matka. :D Mutta kaikin puolin kiva viikonloppu !
Seuraava viikko täällä kotona suju vaihtelevissa merkeissä. Välillä ärsytti ja välillä oli tosi hyviä hetkiä ! Mutta niinhän se täällä menee. Mielialat vaihtelee maan ja taivaan välillä. Ei kyllä kuitenkaan ollu niin paha viikko, kun sitä edeltävä. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti