Onneksi toi fiilis parani huomattavasti torstain jälkeen. Perjantai oli jo paljon parempi päivä ja viikonloppu oli oikein onnistunut !
Lauantaina aamun olin töissä ja se meni oikeestaan yllättävän nopeesti ja lapset leikki kiltisti keskenään, niin ei senkään puolesta hermoja kiristelly. Töiden jälkeen treffasin L:n ja J:n kanssa ja käytiin hoitamassa varpaan kynnet kuntoon ja sain myös pienen hartia hieronnan mitä oon kaivannut jo niin pitkään. Oli muutenkin ihanan rentouttavaa vaikka meinaskin välillä vähän kutittaa kun varpaita ja jalkapohjia kosketeltiin. :D Kynsien laiton jälkeen suunnattiin Targettiin kun ei ollu muutakaan tekemistä ja mukaan tarttu sitten 3 hametta ja shortsit ja sai hyvin taas tuhlattua muutaman kympin. Mutta oon tyytyväinen ostoksiin.
Lopuksi L ja J lähti kotiin ja nähtiin Mt. Kiscossa Lauran kanssa. Käveltiin siellä täällä ja käytiin syömässä kreikkalaisessa ravintolassa (niillä on ehkä maailman paras kreikkalainen salaatti<3). Illan päätteeksi mentiin leffaan katsomaan uutuus Hangover. Ja voi hitto vie en oo koskaa, siis en ihan oikeesti koskaan, nauranu leffassa noin paljoo. Silmät vuosi vettä ja pissa meinas tulla housuun. Omalla tavallaan aika rajua huumoria, mutta iski muhun aika hyvin ja aion mennä kattomaan sen uudestaan L:n kanssa. Suosittelen. Tosin sitten ku se tulee suomeen niin en usko, että se on niin hauska kun teillä on tekstit. Suomennoksista ei koskaan saa niin hauskoja kun mitä alkuperänen on.
Sunnuntaina päätettiin mennä Ridgefieldiin ja yhdessä Lauran ja L:n kanssa naapuruston uima-altaalle kun oli niin kovin ihana ilma. Kyllä oli aivan mahtavaa. Ei sunnuntai päivää voi oikein paremmin viettää kun uima-altaalla hyvässä seurassa auringosta nauttien, vai vaiko muka? Siinä se päivä sitten meni aika sujuvasti ja vähän jopa sain väriäkin, muutakin ku punasta. ;)
Nyt hyvillä mielin uuteen viikkoon ja päivien laskeminen jatkuu.
Isi, Äiti , Aki 16 päivää !!! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hei! Sallamaarin blogin kautta eksyin tänne siun blogiisi. Missä päin New Yorkia asustelet (kun ei ole nyt aikaa lueskella sen enempää, niin kysäisen). Itse olen ensi kuun puolessa välissä tulossa asumaan Scarsdaleen, ja koetan paikallistaa muita lähellä asuvia suomalaisia au paireja ennen lähtöäni.
Heippa ! Mä taisin kanssa Sallamaarin blogin kautta kerran eksyä sun sivuille, mutta ei ollut aikaa kommentoida. :)
Mä asun North Salemissa, noin tunnin verran NYCstä pohjoseen, n. puolen tunnin päässä White Plainsista. Kiva tietää, että uusia suomalaisia tulossa suht lähelle, voidaan vaikka joskus nähdä NYCssä :)
Jepjep! Olisi kiva tavata lähialueen muita suomalaisia au paireja sitten kun saavun ensi kuussa. Miulle saa aivan vapaasti esitellä kaupunkia, kun luultavasti jos itsekseni sinne lähtisin seikkailemaan, eksyisin samantien :P
Lisäilen blogisi miun linkkilistaan...
Lähetä kommentti