Aika kuluu

Aika se kuluu kovin nopeaa.
12 työpäivää enää jäljellä,
11 jumppaa jäljellä,
27 päivää jouluun,
39 päivää lähtöön.
Ja hirvee kasa asioita hoidettavana, mutta ei osaa aloittaa mistään.

Maanantaina sain vihdoin viisumipaperit. Haastattelu ajan varasin 3.12. Parempi vaan hoitaa mahdollisimman pian alta pois. Vähän kyllä jännittää.

Paljoa en ole yhteyttä pitänyt host-perheeseen. Olen kyllä pari s-postia laittanut ja saanut niihin melko lyhyitä vastauksia. Taitaa olla melko kiireistä. Perhe oli juuri lomalla Floridassa ja sen jälkeen heidän entinen au pair muutaman vuoden takaa oli kylässä viikon verran. Joten varmasti paljon on ollut meneillään. Olisi kiva kuitenkin välillä kuulla kuulumisia niin on ehkä helpompi mennä sitten sinne. Mutta ei pidä olla liian malttamaton. Tämän hetkisen au pairin piti soitella myös tällä viikolla, mutta ei löytynyt aikaa mikä olisi molemmille sopinut. Täytyy yrittää viikonloppuna uudestaan. :)

Vaikka olen super innoissani, että vihdoin pääsen lähtemään ulkomaille kun olen siitä pitkään haaveillut. Paljon odotan uusia ihmisiä ja uusia paikkoja. Silti viime päivinä on muutaman kerran iskenyt paniikki siitä, että kuinka tosi iso ikävä mulla tulee äitiä, isiä, veljeä ja ystäviä. <3 Onneksi ne ajatukset on vaan hetkellisiä ja varmasti ihan normaalia.
Ja pieni ikävä on ihan tervettä!
+ näin toissa yönä "painajaista" USAan saapumisesta. :D

Nyt vielä pari päivää töitä ja sen jälkeen viikonloppuna kahdet pikkujoulut!
Hyvissä fiiliksissä niitä ja viisumihastattelua odotellen.

Marianne

Odottelua ja asioiden järjestelyä

Aikaa on taas kulunut edellisestä päivityksestä jonkin verran. Mitään erikoista ei ole oikeastaan tapahtunut, mutta ajattelin nyt kuitenkin päivitellä kuulumisia.

Cultural Caren Suomen sekä USAn toimistoon vahvistin, että ollaan perheen kanssa tehty perfect match. Siellä olivat oikein iloisia kun sopiva perhe on löytynyt. Sain myös extranettiin näkyville perheen koko hakemuksen ja lisää kuvia (perheen aupair lähetteli mulle jotain kuvia jo s-postiin). Vitsit, ne lapset on kyllä ylisöpöjä. :)

Perheen kanssa on nyt tässä välillä pidetty yhteyttä s-postilla. Ei tosin paljoa mut jonkin verran. He oli just lomalla Floridassa ja au pair oli päässy mukaan. Toivottavasti ne reissailee sillonkin ku mä oon siellä ja pääsen myös mukaan. :P

Suomen toimistosta sanottiin, että viisumipapereiden täyttö ja viisumi haastattelu on seuraava vaihe. Niitä papereita tässä edelleen odottelen, tällä viikolla pitäis tulla. Joulukuun alkuun yritän saada sitten sen haastattelu ajan. Toivottavasti ne mulle viisumin myöntää. :D

Oon kovasti yrittäny tutustua au pair handbookiin ym. mitä hyväksymis paketin mukana tuli. Välillä vaan iskee paniikki jos tulee jotain mitä ei ymmärrä ja sitten on taas sellanen olo, että miten pärjään siellä vieraalla kielellä. Ei niitä vaikeita kohtia onneks paljon oo ollut ja siinähän sitä oppii kun niitä suomentelee.

1,5 kk on aikaa lähtöön ja tekemistä on kyllä yllättävän paljon. Tosin mitään en ilman kiirettä sais koskaan aikasiks. Tällä hetkellä ehkä eniten ressiä aiheuttaa asunto ja tavarat. Kämppä kun pitäis tyhjentää ja antaa pois sekä keksiä tavaroille joku suht edullinen säilytys paikka. Onneksi äiti on olemassa ja se jaksaa olla apuna. :) <3

Sitten on kaikenlaiset lääkärikäynnit, sukulaisten ja kavereiden näkeminen, viisumi asiat, joulukiire yms yms. Mutta tarpeeksi kun haluaa lähteä niin eiköhän näistä selvitä.

Tässä kuulumisia tällä erää, palaan taas kun jotain uutta tapahtuu.

Perfect Match

Perjantaina 31.10. iltapäivällä perheen isä soitti mulle. Juteltiin jonkin aikaa ihan yleisistä asioista ja vaikutti tosi mukavalta. :) Lasten piti soittaa pe iltana, mutta puhelua ei kuulunut. Laitoin heidän au pairille s-postia milloin mulle voisi soitella uudemman kerran. Hän ei kuitenkaan viestiin vastannut ja lauantainakaan ei perheestä mitään kuulunut. Mielessä ehti jo pyörähtää ajatus siitä, että oliko isä saanut musta jotenkin huonon kuvan ja he ei haluakaan mua heidän au pairiksi. Se ajatus aiheutti kyllä pientä paniikkia ja ahdistusta ja olisin ollut tosi surullinen jos näin olis ollut.

Sunnuntaina iltapäivällä kuitenkin perheen äiti soitti ja lapsetkin halus mun kanssa puhua. Voi kuinka ihanilta vaikutti puhelimessa! Poika, joka on 4v sanoi ensimmäisenä "hi, can you teach me how to play soccer?" :D kuinka söpöä. Myös tyttö 7v. vaikutti oikein ihanalta ja oli kovin innoissaan opettamassa mulle kutomista ja ratsastusta. :D

Sovittiin äidin kanssa, että soitan hälle vielä myöhemmin uudemman kerran kun olin vähän huonossa paikassa. Myöhemmin illalla sitten puhuin äidin kanssa tunnin puhelimessa. Oli tosi mukava ja helppo jutella ja mun kuva heidän perheestä ja alueesta vaan parani.
Niimpä sitten sovittiin, että me ollaan perfect match !

Voi että mun olo oli puhelun jälkeen super hyvä. Nyt vaan täysillä eteenpäin ja tammikuuta odotellessa.

North Salem, NY, here I come !!

Paljon tapahtumia, Paljon ajatuksia.

Vuorokausi tuosta ensimmäisestä matchista, olin lukenut kirjeen moneen kertaan ja miettinyt asioita perheen ja ystävän kanssa. Koin työajat ahdistaviksi. Tuntui, että äiti ja isä ei ole koskaan kotona ja olen vastuussta lapsista aamusta iltaan ja aina yksin kotona heidän kanssaan. Niimpä sitten kirjoitin sähköpostin perheen äidille ja kerroin että en koe olevani oikea aupair heille.

Nukkumaan mennessä ajatukset oli todella sekavat ja mietin että tulikohan tehtyä suuren suuri virhe kun perhe muuten vaikutti niiin hyvältä.

Seuraavana päivänä olin saanut s-postia perheen äidiltä. Olin ymmärtänyt muutamia asioita väärin ja hän halusi ehdottomasti oikaista ne. Ja nämä väärinymmärretyt asiat koskivat nimenomaan sitä kuinka vanhemmat ovat kotona. Äiti on kotona enemmän kuin olin ymmärtänyt jo koko arjen pyörittäminen ei ole mun vastuulla vaan hän on monessa mukana. Siinä vaiheessa perhe tuntui hyvältä ja harmitti kun olin heidät hylännyt.

Nainen Bostonin toimistosta soitti ja kysyi, että olenko varma etten haluaisi puhua heidän nykyisen au pairinsa kanssa. Suostuin siihen ja hieman myöhemmin sitten soitin hänelle. Puolen tuntia rupattelimme ja sain perheestä oikein hyvän kuvan.

Lähetin saman tien host-äidille s-postia, että haluaisin puhua hänen kanssaan ja niin hän sitten eilen illalla vielä mulle soitti. Tunne tästä perheestä on tällä hetkellä hyvä, tämä voi olla se perfect match. :)

Puhun vielä perheen isän ja lasten kanssa sekä ainakin kerran vielä äidin kanssa. S-postiakin olen vaihdellut heidän tämän hetkisen au pairin sekä äidin kanssa. On kiva , että perhekin on sitä mieltä, että on parempi ensin hieman tutustua, koska on niin suuresta päätöksestä kyse. Olishan se hienoa jos tuleva perhe olisi tämä ja näin lähtö sitten todella varmistuisi.

Kaiken tämän jälkeen tunsin itseni hieman tyhmäksi, kuinka en tajunnut että voisin ensin vaihdella s-postia ja puhua au pairin kanssa, enkä samantien hylätä.
Onneksi oli sitkeä perhe ja saivat mut ymmärtämään asioita oikein.

Olo on innostunut ja jännittynyt. Voi olla, että jo tämän viikon aikana selviää onko mun uusi osoite tammikuusta lähtien lähellä New York Citya. :)

Puhelu Bostonista

Noniin. Asiat on mennyt jo himpun verran eteenpäin.

Eilen (27.10.) puhelimen näytöllä vilkku outo numero ja pakkohan siihen oli vastata vaikka töissä olinkin. Nainen Bostonin toimistosta soitteli ja kysyi paria muutosta hakemukseeni ja ne sitten päätettiin vaihtaa. Tämän jälkeen meninkin sähköpostiin ja siellähän se oli ; You have a match. :)

Perhe on nelihenkinen ; Äiti 43v, Isä 48v, Tyttö n. 7v ja Poika n. 4v. Lasten iät olis oikein sopivat. Lisäksi äiti on myös liikunta-alan ammattilainen, joten meillä varmaan olis paljon yhteistä. He asuvat New York Citystä pohjoiseen päin, n. tunti junalla. Sijainti on ainakin tosi hyvä. Paikka on pieni kylä North Salem, mutta läheltä kuitenkin löytyy kaikenlaista ja NYCssä pääsee sit myös hyvin käymään. Kaikki muu tuntuu aikalailla hyvältä, paitsi työajat. Kirjeestä, jonka host-äiti mulle kirjoitti eilen sai sellaisen kuvan, että he ovat lähes koko päivän pois ja että mun vastuu on aina 7.30PM asti kun lapset menee nukkumaan. Tosin, siinä voi olla väärinkäsitys ja selvyyden saan vasta puhelun jälkeen. Ehdottomasti haluan puhua heidän kanssaan puhelimessakin vielä ja kysyä asioita, jotka mua mietittyttää. Host-äitikin innolla odotti, että pääsee soittamaan mulle. :)

Joten nyt lueskelen kirjeen vielä muutaman kerran läpi, kirjoittelen vähän muistiinpanoja / kysymyksiä ja infoan host-äitille mulle sopivan ajankohdan puhelulle.

Ajatukset on sekavat ; innokas ja onnelinen, silti pieni epävarmuus.
Pääasiassa kuitenkin positiivinen fiilis ! :)

Odottelua

Nyt on sitten hakupaperit lähtenyt EF:n toimistolle Helsinkiin, vihdoinkin. Nyt innolla odottelen, että sieltä suunnalta alkaa jotakin kuulua. Oon niin innoissani ja haluan vaan lähteä jo. Toki vieläkin joskus iskee pieni epävarmuus mut harvemmin enää, hyvä niin.

Ensimmäinen perhe ehdotuskin tuli oikeestaan jo viime viikon lopulla. Toimisto pisti sähköpostia eräästä perheestä, joka asuu Washington DC:ssä ja heillä on 2 lasta. En kuitenkaan ollut innokas kuulemaan sen enempää, koska perhe oli suomalainen. En usko, että opin kieltä niin hyvin jos asun suomalaisessa perheessä. Kielen oppiminen on kuitenkin mulle tärkeää tän vuoden aikana. Joten parempi, että pääsee perheeseen missä joutuu englantia todella käyttämään.

Nyt sitten vaan jatkan odottelua. Lisäinfoa toimistolta ja matcheja. Jeij. :)


(P.S nyt rupeen miettimään miten saan linkitettyä muiden auppareiden blogiosotteita tohon mun sivulle. saa auttaa jos joku kenties osaa paremmin kun minä. :D)

Askeleen Lähempänä

Nyt on sitten blogi luotu niin saa muutkin seurailla au pair vuoden kulkua.

Olen 20-vuotias tyttö, joka on haaveillut au pair vuodesta jo yhdeksänneltä luokalta asti. Nyt elämän tilanne on sellainen, että olen uskaltanut ottaa askeleen eteenpäin ja ruvennut toteuttamaan tätä unelmaa. EF järjestön kautta olen lähdössä tammikuussa 2009. Tällä hetkellä tilanne on se, että hakupaperit on paria kohtaa vaille valmiit. Pitäisi saada ne jo eteenpäin, kolme kuukautta kun menee nopeasti ja ainahan voi käydä niin, että sopivan perheen löytäminen kestää.

Juuri nyt olen asiasta todella innoissani ja haluaisin jo päästä lähtemään. Pakko kuitenkin myöntää, että siitä päivästä kun olen haastattelussa ollut (heinäkuun lopulla) on ajatukset vaihdellut maan ja taivaan välillä. Toisinaan on kovin innoissaan ja seuraavana päivänä olo on epävarma ja lähtö epäilyttää. Se tosin on varmaankin ihan normaalia. Yritän kuitenkin ajatella aisaa niin, että vuosi on loppuviimeksi aika lyhyt aika, pääsen kyllä sieltä pois jos on paha olla ja tiedän että asia jäisi minua kaduttamaan ehkä loppu elämäksi jos en lähde. Joten eiköhän tämä halu lähteä kuitenkin voita ! :)

Kirjoittelen tänne kuulumisia sitä mukaa kun jotakin tapahtuu. Nyt tavoitteena saada hakupaperit postiin, että pääsee odottelemaan ensimmäistä matchia !