Vuorokausi tuosta ensimmäisestä matchista, olin lukenut kirjeen moneen kertaan ja miettinyt asioita perheen ja ystävän kanssa. Koin työajat ahdistaviksi. Tuntui, että äiti ja isä ei ole koskaan kotona ja olen vastuussta lapsista aamusta iltaan ja aina yksin kotona heidän kanssaan. Niimpä sitten kirjoitin sähköpostin perheen äidille ja kerroin että en koe olevani oikea aupair heille.
Nukkumaan mennessä ajatukset oli todella sekavat ja mietin että tulikohan tehtyä suuren suuri virhe kun perhe muuten vaikutti niiin hyvältä.
Seuraavana päivänä olin saanut s-postia perheen äidiltä. Olin ymmärtänyt muutamia asioita väärin ja hän halusi ehdottomasti oikaista ne. Ja nämä väärinymmärretyt asiat koskivat nimenomaan sitä kuinka vanhemmat ovat kotona. Äiti on kotona enemmän kuin olin ymmärtänyt jo koko arjen pyörittäminen ei ole mun vastuulla vaan hän on monessa mukana. Siinä vaiheessa perhe tuntui hyvältä ja harmitti kun olin heidät hylännyt.
Nainen Bostonin toimistosta soitti ja kysyi, että olenko varma etten haluaisi puhua heidän nykyisen au pairinsa kanssa. Suostuin siihen ja hieman myöhemmin sitten soitin hänelle. Puolen tuntia rupattelimme ja sain perheestä oikein hyvän kuvan.
Lähetin saman tien host-äidille s-postia, että haluaisin puhua hänen kanssaan ja niin hän sitten eilen illalla vielä mulle soitti. Tunne tästä perheestä on tällä hetkellä hyvä, tämä voi olla se perfect match. :)
Puhun vielä perheen isän ja lasten kanssa sekä ainakin kerran vielä äidin kanssa. S-postiakin olen vaihdellut heidän tämän hetkisen au pairin sekä äidin kanssa. On kiva , että perhekin on sitä mieltä, että on parempi ensin hieman tutustua, koska on niin suuresta päätöksestä kyse. Olishan se hienoa jos tuleva perhe olisi tämä ja näin lähtö sitten todella varmistuisi.
Kaiken tämän jälkeen tunsin itseni hieman tyhmäksi, kuinka en tajunnut että voisin ensin vaihdella s-postia ja puhua au pairin kanssa, enkä samantien hylätä.
Onneksi oli sitkeä perhe ja saivat mut ymmärtämään asioita oikein.
Olo on innostunut ja jännittynyt. Voi olla, että jo tämän viikon aikana selviää onko mun uusi osoite tammikuusta lähtien lähellä New York Citya. :)
torstai 30. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Puhelu Bostonista
Noniin. Asiat on mennyt jo himpun verran eteenpäin.
Eilen (27.10.) puhelimen näytöllä vilkku outo numero ja pakkohan siihen oli vastata vaikka töissä olinkin. Nainen Bostonin toimistosta soitteli ja kysyi paria muutosta hakemukseeni ja ne sitten päätettiin vaihtaa. Tämän jälkeen meninkin sähköpostiin ja siellähän se oli ; You have a match. :)
Perhe on nelihenkinen ; Äiti 43v, Isä 48v, Tyttö n. 7v ja Poika n. 4v. Lasten iät olis oikein sopivat. Lisäksi äiti on myös liikunta-alan ammattilainen, joten meillä varmaan olis paljon yhteistä. He asuvat New York Citystä pohjoiseen päin, n. tunti junalla. Sijainti on ainakin tosi hyvä. Paikka on pieni kylä North Salem, mutta läheltä kuitenkin löytyy kaikenlaista ja NYCssä pääsee sit myös hyvin käymään. Kaikki muu tuntuu aikalailla hyvältä, paitsi työajat. Kirjeestä, jonka host-äiti mulle kirjoitti eilen sai sellaisen kuvan, että he ovat lähes koko päivän pois ja että mun vastuu on aina 7.30PM asti kun lapset menee nukkumaan. Tosin, siinä voi olla väärinkäsitys ja selvyyden saan vasta puhelun jälkeen. Ehdottomasti haluan puhua heidän kanssaan puhelimessakin vielä ja kysyä asioita, jotka mua mietittyttää. Host-äitikin innolla odotti, että pääsee soittamaan mulle. :)
Joten nyt lueskelen kirjeen vielä muutaman kerran läpi, kirjoittelen vähän muistiinpanoja / kysymyksiä ja infoan host-äitille mulle sopivan ajankohdan puhelulle.
Ajatukset on sekavat ; innokas ja onnelinen, silti pieni epävarmuus.
Pääasiassa kuitenkin positiivinen fiilis ! :)

maanantai 6. lokakuuta 2008
Odottelua
Nyt on sitten hakupaperit lähtenyt EF:n toimistolle Helsinkiin, vihdoinkin. Nyt innolla odottelen, että sieltä suunnalta alkaa jotakin kuulua. Oon niin innoissani ja haluan vaan lähteä jo. Toki vieläkin joskus iskee pieni epävarmuus mut harvemmin enää, hyvä niin.
Ensimmäinen perhe ehdotuskin tuli oikeestaan jo viime viikon lopulla. Toimisto pisti sähköpostia eräästä perheestä, joka asuu Washington DC:ssä ja heillä on 2 lasta. En kuitenkaan ollut innokas kuulemaan sen enempää, koska perhe oli suomalainen. En usko, että opin kieltä niin hyvin jos asun suomalaisessa perheessä. Kielen oppiminen on kuitenkin mulle tärkeää tän vuoden aikana. Joten parempi, että pääsee perheeseen missä joutuu englantia todella käyttämään.
Nyt sitten vaan jatkan odottelua. Lisäinfoa toimistolta ja matcheja. Jeij. :)
(P.S nyt rupeen miettimään miten saan linkitettyä muiden auppareiden blogiosotteita tohon mun sivulle. saa auttaa jos joku kenties osaa paremmin kun minä. :D)

Tilaa:
Kommentit (Atom)